Epäilys

Outoja tuntemuksia...paksua valkovuotoa, alavatsan juilimista ja alaselän jomotusta, nenä tukossa jatkuvasti, varsinkin yöllä..edelliset kuukautiset ollu muistaakseni joulukuun alussa, tai puolessa välissä, en todellakaan muista tarkasti, koska en *typerys* ole laittanut kalenteriin sitä ylös! Aikaisemmin ei kuukautisten aikana ole ollut mitään tälläisiä tuntemuksia, alavatsan juilimista just ennen kun vuoto alkaa, mutta tämä oli erilaista. Alaselkää on jomotellut viimeksi esikoista odottaessa...

 Mutta, minulla on hormonikierukka! Googlaillessani löysin kyllä tarinoita kierukkalapsista ja facebookissa muutama "tuttu" sanoi tuntevansa kierukkatapauksia, mutta voiko se oikeesti tapahtua meille vai tekeekö mun mieli mulle tepposen kepposen? Mullahan on ollut jo jonkin aikaa kauhea vauvakuume, voinko oikeesti vain kuvitella nämä kaikki oireet vaan sen takia että haluaisin olla raskaana? Ennen esikoista oli myös vauvakuumetta, mutta en muista että sillon olisin kuvitellut oireita ennen kuin oikeesti tunsin ne ja esikoinen oli tarttunut mukaan, toki se voi johtua myös siitä etten ennen esikoista tarkasti tiennyt millaisia viestejä keho lähettää pienokaisen mukana olosta..

Soitin eilen sitten äitiysneuvolaan ja kerroin terkkarille tilanteen. Hän laittoi minulle lähetteen verikokeella määritettävään raskaustestiin, se kun on ainut keino, millä raskaus voidaan todeta jo aikaisessa vaiheessa. Tänä aamuna kävin sitten pistettävänä ja iltapäivästä pitäis tulosten olla valmiina, labratyöntekijä vielä laittoi minun veriputkiloon tarran kiireellisyydestä, että varmasti saisin tuloksen tänään. Olen eilisestä asti yrittänyt tolkuttaa itselleni etten ole raskaana, pienentääksei pettymyksen tunnetta siinä vaiheessa kun soitan äitiysneuvolaan ja terkkari sanoo testin näyttävän negatiivista. Mut tottakai haluan että testi näyttäisi positiivista! Olenhan jo jonkin aikaa haaveillut kakkosesta, mutta kun mies ei ihan vielä tuntuisi olevan siihen valmis..niin ja vaikka kuinka yritän ajatella että tulos on negatiivinen, mieli väen vängällä tunkee mukaan ajatuksen että entäs jos..?

Vielä muutama tunti pitäis elää tässä epätietoisuudessa..MUA PELOTTAA!!! (tai ehkä paremminkin hirvittää)


Nyt on selvää että mieli tekee tepposiaan..testi näytti negaa...

vauvakuumetta

Ystäväni toimi doulana omalle ystävälleen viime yönä. Näin ihanasta poikavauvasta kuvan ja videota tänään iltapäivällä ja se kyllä herkisti! Siis aivan mahdottoman suloinen ihmisen alku! Ja samalla hetkellä mieleen tulvivat ne hetket kun viimeinen ponnistus esikoisesta oli ohi, poika saatettu maailmaan, eka parkaisu kuultu ja pieni ihme saatu rinnan päälle <3 Onnen kyyneleet valuivat ainakin minulta ja mieskin oli liikuttunut. Tuota tunnetta odotan kovasti myös kakkosen kohdalla..ja odotan kovasti myös sitä kasvavaa ja alati pyöristyvää mahaa, neuvola käyntejä ja sydän äänten kuuntelua (varsinkin sitä ihan ekaa, jossa oma sydän kurkussa jännityksestä menee makaamaan pöydälle ja vain odottaa varmistusta siitä että mahassa oikeasti on elämää!)

Tulispa jo ensi kesä! ;)

haikeutta..

Tänään aamupäivällä kun laitoin esikoiselle lounasta tarjolle (kuorin ja pilkoin aiemmin keitetyn perunan sekä pilkoin kanaa), lämmitin aterian, kannoin lautasen pöytään ja kutsuin pojan luokseni, jotta voisin nostaa hänet syöttötuoliin, laitoin ruokalapun hänelle kaulaan ja siirsin ruokalautasen hänen eteensä, josta hän alkoi samantien kahmia palasia suuhun sormillaan, minut valtasi ihmeellinen haikeuden tunne. Esikoinen on jo 1v.3kk vanha ja osaa hienosti syödä (varsinkin sormin) ihan itse, lusikallakin syöminen onnistuu, kunhan vaan auttaa "kuorman" tekemisessä, lusikka menee tosi hienosti suuhun ja ihan oikein päin! Ruokailun jälkeen kun nostan hänet alas tuolistaan ja sanon että mennään käsi-naama-pesulle, niin hän suunnistaa suoraan vessan ovelle. Hän kävellä vippasee iloisesti joka paikkaan, ulkonakin kävely (ja etenkin kaatuessa ylös nouseminen) onnistuvat kengistä ja ulkovaatteista huolimatta tosi hienosti! Ihmettelen vain että missä vaiheessa hänestä on kasvanut noin iso poika? Vastahan minä hänet synnytin ja sairaalan sängyssä kovasti ihmettelin pientä ihmettä, jonka olin juuri saanut itsestäni ulos työnnettyä..ja ne ensimmäiset päivät kotona, toisiimme tutustuen ja imetystä opetellen, tuntuu kuin ne olisi olleet ihan äsken..Miten sitä jaksoikin vain tuijottaa tyytyväisenä unissaan tuhisevaa vauvaa..

Viimeksi kun laskeskelin sitä että milloin kakkosen pitäisi saada alkunsa, jotta hän syntyisi viimeistään toukokuussa, tulin siihen tulokseen että raskauden pitäisi alkaa heinä-elokuussa, mutta tänään alkoi tuntua siltä etten mitenkään jaksa odottaa loppu kesään asti, vaan kakkoselle voitais antaa lupa tulla jo aiemmin ;) Saa nähdä kuinka tässä käy! :)

asian esiin ottaminen

Tää kakkosesta haaveilu on alkanut ihan vastikään..lähipiiriin on tulossa ens vuoden puolella niin paljon vauvoja ettei siltä oikein ole voinut välttyä =)

Romanttisesti isäinpäivän iltana, kun olimme jo rupeamassa nukkumaan, otin asian miehen kanssa puheeksi ja sanoin että haluaisin alkaa keväällä/kesällä yrittämään kakkosta. Esikoisemme tarttui matkaan ekalla yrittämällä, joten olen vähän laskeskellut milloin odotuksen pitäisi alkaa että kakkonen syntyisi maalis-toukokuussa (ja minun ei tarvitsisi odottaa maha pystyssä heinäkuun helteissä ;))

Tietenkään en voi tietää että kaikki menee kakkosta yrittäessä yhtä hyvin, mutta tykkään nykyään ajatella asioista positiivisesti, sillä se tuo elämään lisää positiivisia asioita, joten uskon että kaikki menee hyvin =)

ja olenhan myös parantanut ruokavaliotani huomattavasti niistä ajoista kun aloin odottaa esikoista, joten senkin puolesta on myös melkeinpä ihmeitä tapahtunut kollegoiden parissa :)

ja siis mikä parasta, mies ei suoralta kädeltä tyrmännyt kakkosen yritystä, joten pehmittely jatkukoon ;)

haaveillaan yhdessä <3