Tänään aamupäivällä kun laitoin esikoiselle lounasta tarjolle (kuorin ja pilkoin aiemmin keitetyn perunan sekä pilkoin kanaa), lämmitin aterian, kannoin lautasen pöytään ja kutsuin pojan luokseni, jotta voisin nostaa hänet syöttötuoliin, laitoin ruokalapun hänelle kaulaan ja siirsin ruokalautasen hänen eteensä, josta hän alkoi samantien kahmia palasia suuhun sormillaan, minut valtasi ihmeellinen haikeuden tunne. Esikoinen on jo 1v.3kk vanha ja osaa hienosti syödä (varsinkin sormin) ihan itse, lusikallakin syöminen onnistuu, kunhan vaan auttaa "kuorman" tekemisessä, lusikka menee tosi hienosti suuhun ja ihan oikein päin! Ruokailun jälkeen kun nostan hänet alas tuolistaan ja sanon että mennään käsi-naama-pesulle, niin hän suunnistaa suoraan vessan ovelle. Hän kävellä vippasee iloisesti joka paikkaan, ulkonakin kävely (ja etenkin kaatuessa ylös nouseminen) onnistuvat kengistä ja ulkovaatteista huolimatta tosi hienosti! Ihmettelen vain että missä vaiheessa hänestä on kasvanut noin iso poika? Vastahan minä hänet synnytin ja sairaalan sängyssä kovasti ihmettelin pientä ihmettä, jonka olin juuri saanut itsestäni ulos työnnettyä..ja ne ensimmäiset päivät kotona, toisiimme tutustuen ja imetystä opetellen, tuntuu kuin ne olisi olleet ihan äsken..Miten sitä jaksoikin vain tuijottaa tyytyväisenä unissaan tuhisevaa vauvaa..
Viimeksi kun laskeskelin sitä että milloin kakkosen pitäisi saada alkunsa, jotta hän syntyisi viimeistään toukokuussa, tulin siihen tulokseen että raskauden pitäisi alkaa heinä-elokuussa, mutta tänään alkoi tuntua siltä etten mitenkään jaksa odottaa loppu kesään asti, vaan kakkoselle voitais antaa lupa tulla jo aiemmin ;) Saa nähdä kuinka tässä käy! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti